BlogiPower ShiftPower Shift 2016

Mikä ihmeen Forssa?

Power Shift Suomi järjestetään tänä vuonna ensimmäistä kertaa pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Power Shift haluttiin levittää myös muualle Suomeen, jottei se jää vain pääkaupunkiseudun tapahtumaksi. Tapahtumapaikaksi valikoitui kaikista Suomen kylistä, kunnista ja kaupungeista Forssa. Minkä tähden? Ja mistä Forssassa oikein on kyse?

Forssa on noin 18 000 asukkaan kaupunki Kanta-Hämeessä. Ajomatka Forssasta Helsinkiin, Turkuun tai Tampereelle kestää noin tunnin. Kartalla Forssa sijoittuu tämän Helsinki-Turku-Tampere -kolmion keskustaan. Forssa on noin 40 000 asukkaan talousalueen keskus, sillä kaupungissa asioivat muun muassa naapurikuntien Jokioisten, Tammelan sekä Ypäjän asukkaat.

Yhdyskunnan rakentumisesta ja sivistyksen saapumisesta Forssaan saadaan kiittää tekstiiliteollisuutta ja Axel Wilhelm Wahrenia, joka 1840-luvulla perusti kehräämön Loimijoen varrelle. (Tällä samaisella kehräämöalueella järjestetään nyt liki 170 vuotta myöhemmin Power Shift Suomi!) Kasvavan tekstiiliteollisuuden myötä Forssaan rakentui ajan kuluessa tehtaiden lisäksi kaikki tarvittavat palvelut elämistä varten.

kuva 1
Vuoden 2016 Power Shift järjestetään Forssassa idyllisellä kehräämöalueella.

 

Mutta mistä Forssa nykyään muistetaan tai tunnetaan? Elokuussa 1903 Suomen Työväenpuolue kokousti Forssassa, vaihtoi nimensä Sosialidemokraattiseksi puolueeksi ja hyväksyi puolueohjelman, jonka vaatimukset käytännössä sisältävät kaikki nykyaikaisen hyvinvointiyhteiskunnan edut ja oikeudet. Vihreä liike sai alkunsa 1970-luvulla Forssan Koijärvellä. Joskus 2000-luvun puolivälissä radiokanava Kiss FM:n äänestyksessä Forssa äänestettiin Suomen vihaisimmaksi kaupungiksi. 1990-luvun lama koetteli teollisuuskaupunkia rankalla kädellä, ja sekä työttömyys että muut ongelmat lisääntyivät kaupungissa rajusti. Valitettavasti tämä kuva Forssasta pitää pintansa yhä.

Nykyään Forssa on ainakin seutukunnissaan tunnettu ympäristöliiketoimintakeskittymästään ja järkivihreästä kaupunginstrategiastaan. Ulkopaikkakuntalaisille kaupungista on kuuleman mukaan jäänyt mieleen muun muassa viihdeuimala Vesihelmi ja huoltoasema Autokeidas, ei juuri muuta. Forssan tiedetään olevan olemassa, siitä heitetään vitsiä monissa koko kansan viihdeohjelmissa, mutta siihen tietämys kaupungista sitten jääkin.

Lamanaikainen maine tai mainospuheet kuitenkaan harvoin antavat paikkakunnasta realistista kuvaa.  Uskomukset ja markkinointikikat tuskin myöskään ovat viikonloppuvierailijan kannalta olennaisia asioita. Forssassa ja sen naapurissa asuneena, mutta jo pois muuttaneena sitä on jo huomannut, mitä entisiltä nurkiltaan kaipaa. Forssa, ja varsinkin keskusta ja sen lähialueet, ovat pinta-alaltaan melko pieniä; siksi välimatkat paikasta toiseen ovat lyhyitä. Pyörällä ja kävellen pääsee paikkaan kuin paikkaan hetkessä. Forssassa on paljon puistoalueita, muun muassa kansallinen kaupunkipuisto. Forssassa on melko hyvin säilyneitä, vanhoja asuinalueita, kuten Uusikylä ja Kalliomäki. Forssassa on myös älyttömän hieno museo, joka valittiin vuoden museoksi vuonna 2014, ja Suomen vanhin yhä käytössä oleva elokuvateatteri, Elävien kuvien teatteri.

kuva 2
Kaupunkia halkovan Loimijoen rannalta löytyvät tapahtumapaikka kehräämöalueen lisäksi Suomen vanhin yhä käytössä oleva elokuvateatteri!

 

Mutta miksi Power Shift Suomi päätettiin tänä vuonna järjestää juuri Forssassa? Tapahtuman katsotaan sopivan Forssaan muun muassa siksi, että Forssassa ilmastovaikuttamista on pyritty edistämään myös kunnallispoliittisella tasolla. Lisäksi Forssan seudulla ympäristöliiketoiminta sekä -koulutus ovat näkyvästi esillä. Vuonna 2014 Forssan kaupunki lanseerasi uuden järkivihreän kaupunkistrategian, joka painottaa muun muassa ympäristötietoisuutta sekä vastuullisuutta. Järkivihreää strategiaa tukevat pääsy Sitran Kohti resurssiviisautta -hankkeeseen sekä Forssaan Kiimassuon alueelle syntynyt ympäristöliiketoimintakeskittymä. Näiden lisäksi Hämeen ammattikorkeakoulun Forssan yksikössä on tarjolla kestävän kehityksen koulutus, josta valmistuneista tulee ympäristösuunnittelijoita.

Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin, nähdään Forssassa syys-lokakuun vaihteessa!


Teksti ja kuvat Siru Perälä (ohjelmatiimi)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *