Osallistuin ensimmäisen kerran Power Shift -tapahtumaan Forssassa 2016. Olin juuri kiinnostunut ympäristö- ja ilmastokysymyksistä, eikä parempaa perehdytystä alaan olisi voinut toivoa. Kyseinen viikonloppu oli minulle käänteentekevä. Tällä kertaa olen itse järjestämässä Power Shift 2019 -tapahtumaa ja tie osallistujasta järjestäjäksi on ollut täynnä toinen toistaan ikimuistoisempia kokemuksia. Palataan kuitenkin hetkeksi tähän muutaman vuoden takaiseen Power Shift -viikonloppuun:
Ilmastotyön saralla tämä aika oli täynnä toivoa. Pariisin sopimus oltiin allekirjoitettu edellisen vuoden keväällä ja elettiin vuoden 2016 syksyä. Kaikki odottivat, että milloin niin kutsuttu 55/55 tavoite ylittyy ja Pariisin sopimus tulisi voimaan. Tätä jouduttiin osallistujien harmiksi odottamaan vielä pari kuukautta. Puhuttiin, kuinka Pariisin ilmastosopimus tulisi olemaan käännepiste, jonka jälkeen kaikki puhaltaisivat yhteen hiileen torjuakseen ilmastonmuutoksen. Tämä toiveikkuus voi voi vaikuttaa nykyään hieman naivilta. Sen tilalle on tullut todellinen huoli toimimisen välttämättömyydestä.
Tapahtuma oli tuolloin kolmepäiväinen, mutta perinteisen syysflunssan vuoksi pääsin paikalle vasta toisen päivän puolessa välissä. Minulta jäi näkemättä monta mielenkiintoista puhujaa ja ironista kyllä divestment-työpaja. Myöhemmin Power Shiftin ansiosta minusta tuli paikallisen divestment-kampanjan kampanjapäällikkö. Jos divestointi ei ole vielä aiheena tuttu, tämän vuoden Power Shiftissä on jälleen divestment-työpaja, jota tulee pitämään Greenpeacen Olli Tiainen!
Kuten mainittu tämä aika oli myös käänteentekevää minun elämässäni. Muutama divestment-työpajassa aiheesta kiinnostunut osallistuja keräsivät joukon turkulaisia yhteen. Tarkoituksena oli keskustella uuden ilmastokampanjan perustamisesta Turkuun. Yksi asia johti toiseen ja muutaman kuukauden kuluttua Power Shift viikonlopusta, minusta tuli Fossil Free Turku -kampanjan kampanjakoordinaattori. Nyt vajaat kolme vuotta myöhemmin voin sanoa, että on ollut yksi elämäni suurimmista kunnioista olla luotsaamassa tätä kampanjaa. Olen kiitollinen kaikille ihmisille, joita olen saanut tämän kampanjan toimesta tavata ja niille ystäville ja kampanjoijille, joita ilman tämä kampanja ei olisi mahdollista. (Erityisen suuri kiitos myös Heikki Lindforsille, joka kokosi meidät yhteen.)
Kampanjan perustamisen lisäksi Power Shiftistä jäi erittäin vahvasti mieleen Koen Verbruggen puhe aktivistien hyvinvoinnista ja Katri Ylisen (silloinen Allianssin Nuorten ilmastodelegaatti) lausahdus ”ilmastotoiminta on kestävyyslaji”. Palaan edelleen aika ajoin samojen aiheiden äärelle, mitä tuolloin Power Shiftissä käsiteltiin. Se on aika hyvin yhden viikonlopun tapahtumalle!
Power Shift ei ole pelkästään asiantuntijaseminaari ja työpajaviikonloppu, vaikka meillä onkin luvassa todella kova line-up Suomen ilmastoalan huippuja niin järjestö-, kuin tiedepuoleltakin. Tarkoituksenamme on kerätä mahdollisimman paljon ilmastonmuutoksesta huolestuneita ihmisiä yhteen jakamaan kokemuksiaan, oppimaan ja voimaantumaan. Tänä vuonna pyrimme antamaan tilaa ja mahdollisuuksia meidän osallistujillemme verkostoitua ja innostua yhdessä ilmastonmuutoksen vastaisesta työstä. Pyrimme tuomaan esiin erilaisia keinoja vaikuttaa, aina tutkimustyöstä aktivismiin, sillä me uskomme, että jokaiselle löytyy oma keino vaikuttaa. Samalla kuitenkin tiedostamme, ettei vastuuta tule sysätä yksityishenkilöille, vaan pidämme fokuksen niissä instituutioissa, jotka ylläpitävät tätä systeemiä, joka on käynyt meidän planeetalle liian raskaaksi.
Power Shift 2019:a ei voitaisi järjestää parempaan aikaan. Suomessa kiinnostus ja huoli ilmastonmuutosta kohtaan on nyt kenties korkeammalla kuin koskaan. Helsingin Sanomien julkaisema gallupkysely osoittaa, että yli puolet suomalaisista allekirjoittavat väitteen, jonka mukaan ilmastonmuutoksen tulisi olla tulevan hallituksen ykköstavoite. Sen lisäksi Suomesta tulee tänä vuonna EU:n puheenjohtajamaa. Suomi voi todella olla kokoaan isompi, jos se niin tahtoo.
Power Shift 2019 -tapahtuman keskiössä ovat tulevat eduskuntavaalit: miten Suomi vastaa ilmastonmuutoksen mukanaan tuomiin haasteisiin? Jalat tiukasti kiinni ilmastotieteen ajankohtaisimmassa tutkimuksessa käännämme katseet kohti päättäjiä ja vaadimme kunnianhimoisempaa ilmastopolitiikkaa!
Valtteri Moilanen